Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Paavo Cajander
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
maine, lempi, pyhimmät elon tunteet soi», on
Vänrikki Stoolin tarinat. Niiden
aikaansaaman isänmaallisen innostuksen Cajander
kuvaa seuraa villa haltioituneilla säkeillä:
„Ken tuost’ ei hurmautuisi? Ken enää kylmäks jäis?
Ken miekkaa nyt ei tahkois, ken keihäst’ ei terästäis?“
Mutta kuningatar on yhä vanki, vapauttajaa ei
kuulu, yö on edelleen ainoa, joka ottaa vastaan
murheet yksinäisen.
Mutta jo saapuu sankari, mies, jonka
»kypärästä välkkyvi päivä ja miekasta kuu sädehtii»:
Snellman. Hänen äänensä soi ukkosena, hän
ryntää sadan miehen voimin, hän murtaa linnan
rautaportit, hän sortaa sen vartiat, hän käy »kuin
rytö-metsän kautta», hän tervehtii maan äitiä jälleen
korkeaan kunniaansa, hän taluttaa kuningattaren
riemuavan kansansa eteen. Ja jälleen on kuin
»laulua hellää ja vienoa» soisi ilmassa, »mut
aamulaulua on se, yö on iäks mennyt pois».
Tämä kaikki on mitä suurimmalla runollisella
kuvauskyvyllä esitetty. Paavo Cajanderille
ominainen pehmeä, herkkä tunnelmahuntu kietoutuu
kauniisti noiden itsessään runolliselle käsittelylle
sangen epäkiitollisten tosiasiain ympärille. Muoto
ja taidekeinot ovat saksalaisen romantiikan —
aina »vuoren huipulla» olevasta linnasta saakka,
joka »katsovi laaksohon» — samoin kuin hänen
toisessa suuressa isänmaallisessa ballaadissaan
Runolaulaja. Siinäkin on kysymys linnasta,
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
