Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - »Kansankirjailijoita» ja kansankuvaajia
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
.162
Etelähämäläistä kansaa on Aleksis Kiven jälkiä astuen niukassa
tuotannossaan kuvannut Kalle Kaj ander (syntynyt
rakennusmestarin poikana Hausjärvellä 14 p. maalisk. 1862, ylioppilas 1882;
ha-puiltuaan muutamia vuosia opintojen ja toimialan valinnassa
asettui lopulti maanviljelijäksi kotipitäjäänsä), kuuluen hänkin useiden
edellä mainittujen kansankuvaajain kera niihin niin sanoaksemme
»jälkirealisteihin», jotka, realismimme tehdessä jo 1890-luvun
puolivälissä tilaa uusromantiikalle y. m. virtauksille, uudestaan
kohottivat puhtaan realismin lipun ja koettivat pitää sitä edelleen pystyssä.
Ja juuri Kajander oli aikoinaan tämän nuortuvan realismin
ensi-mäisiä miehiä, milt’ei kemiallisesti puhdas, täysverinen ja
arkailematon realisti, karussa asiallisuudessa K. A. Järven
henkiheimolai-nen. Harjoiteltuaan kynäänsä aluksi niissä matkakirjeissä, joita hän
1890-luvun taitteessa U. Suomettaressa ja sittemmin Päivälehdessä
julkaisi ulkomaisilta polkupyörämatkoiltaan, hän v. 1897 painatti
ensimäisen tuiki realistisen kertomuksensa Kun talonpojasta tuli
herra, jonka julkaisemiseen tällöin Hausjärvellä majaileva Juhani
Aho oli häntä rohkaissut.1 Melkoisten väliaikojen perästä seurasi
toinen yhtä realistinen kertomus Kunnanmiehiä (1899) ja
novellikokoelma Pahkakuppi (1902) sekä viimeksi pitkän vaitiolon jälkeen
samoin pieni novellikokoelma Yhden ainoan kerran (1911).
Kajanderin kertomukset kuvailevat asiantuntijan tarkkuudella,
tyynesti ja tunnollisesti, usein kuivahkon huumorin ja terävän ivan
säestäminä, 1800-luvun lopun etelähämäläistä, nähtävästi lähinnä
juuri hausjärveläistä kansaa, joka esi-isiensä ajatus- ja
elämäntavoista on siirtymässä uuteen monitouhuiseen aikaan. Ne ovat siis
sivistyskuvauksia nekin ja tarkasti rajoitetusta paikallisuudestaan
huolimatta kai sangen yleispätevää laatua. Varsinkin tällaisen
murroskauden varjopuolet, kuten helposti saaduilla metsärahoilla
rehentely, tyhmä herrastelu ja ontto, mahtaileva nousukassivistys, mutta
toiselta puolen myös sitkeä vanhoillisuus, hitaus ja saamattomuus
ovat Kajanderista saaneet taitavan ja asiallisen kuvaajan, jonka
käsissä »ystävät ja kylänmiehet» usein aivan herkullisen realistisesti
ikuistuvat. Niin eritotenkin tuo kaikin tavoin herrain kirjoihin pyr-
1 Ks. Kajanderin omaa tiedonantoa »Otavassa» 1912, s. 106.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
