Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - 5. Islannista Grönlantiin. Pettyneitä toiveita
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
IIO
ISLANNISTA GRÖNLANTIIN.
suudessa vaikuttaa meihin juuri yksinkertaisilla vastakohdilla
tämä luonto: ajojää, ääretön valkopinta, joka välkkyen ja
kimaltaen leviää näköpiiriin niin kauas kuin silmä kantaa ja luo
valkoisen heijastuksen ilmaan ja pilviin; — musta meri, joka
valkoisen pinnan rinnalla näyttää usein melkein sysimustalta,
— ja tämän yksitoikkoisen luonnon päällä taivas, joka milloin
loistaa vaaleansinisenä kirkkaassa päivänpaisteessa, milloin
harmaana ja lentopilvien peittämänä uhkaavannäköisenä tahi
sakeaan sumuun haudattuna, väliin hehkuen nousevan ja
laskevan auringon kirkkaassa väriloistossa, väliin uinailevana
kirkkaassa kesäyössä; — ja pimeänä vuoden aikana omituiset
yöt tähtituikkeineen ja valkoisen pinnan yli hehkuvine
revontulineen, tahi kun paistaa kuu, joka surumielisemmin kuin
koskaan kulkee rataansa tämän aution ja elottoman luonnon
yli. Taivaalla on täällä suurempi merkitys kuin muualla.
Maisema itse on sama; vaan taivas sille antaa värin ja
tunnelman.
En voi koskaan unohuttaa, kun ensikertaa tulin tähän
luontoon. Eräänä pimeänä yönä maaliskuussa 1882, kun minä
muutamassa hylkeenpyytäjälaivassa purjehdin Norjasta Jan
Mayenia kohden, ilmoitettiin jäätä olevan edessäpäin. Minä
riensin kannelle ja tähystin pimeään; vaan kaikki oli
sysimustaa enkä minä voinut erottaa mitään. Yhtäkkiä kuumotti
jotain valkeaa esiin pimeästä. Se kasvoi ja muuttui
valkoisemmaksi, kummallisen valkoista sysimustalla merenpinnalla,
jossa se kiikkui ylös ja alas mustilla laineilla. Se oli
ensimmäinen jääteli. Sitte tuli useampia ja yhä uusia. Ne sukelsivat
esiin kaukana keulassa; loiskien menivät ne ohi ja katosivat
kaukana jälessämme. Samassa huomaan omituisen valon
pohjoisella taivaalla. Se oli voimakkain alhaalla horisontissa, vaan
ulottui taivaslaelle saakka. Samalla kuului pohjoisesta heikko
jyskivä ääni, joka muistutti myrskyn kuohua rannalla. Ajojäät
olivat edessämme. Tuo valo oli heijastus, jonka valkoiset jäät
aina luovat pimeään ilmaan, ja äänen synnyttivät aallot, jotka
kuohuivat jäiden yli, jolloin nämä rutisten syöksyivät toisiaan
vasten. Tyyninä öinä kuuluu jyske kauas merelle.
Me tulimme aina lähemmäs, jyske koveni, jäätelit
ympärillämme lisääntyivät. Joskus jysähti laiva jääteliin; jää
ruskien kohosi pystöön ja laivan vankka keula sysäsi sen syrjään.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
